Takaisin alakoulun tehtäviin

Perinnemaisemat

Oppiaineet: ympäristöoppi, historia, kuvataide, käsityöt, äidinkieli, elämänkatsomustieto 

Kohderyhmä: alakoululaiset 

Laaja-alainen osaaminen: Ajattelu ja oppimaan oppiminen, Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu, Monilukutaito, Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen


Tutustukaa yhdessä Perinnemaisemat-verkkonäyttelyyn ja tehkää ainakin yksi tämän sivun tehtävistä.


1. Retki lähiympäristöön

Tutkitaan ja havainnoidaan koulun pihan tai muun lähiympäristön kasveja, hyönteisiä ja muita eläimiä. Kirjataan ylös mitä nähdään ja tunnistetaan. Onko jotakin lajia erityisen paljon tai vähän. Mitkä lajit kuuluvat perinnemaisemiin? Onko joukossa ei toivottuja karkulaisia?

2. Talkoot

Jos lähialueen perinnemaisemakohteessa järjestetään talkoot, osallistukaa niihin. Vaikka yleisiä talkoita ei ole sopivana ajankohtana, perinnemaiseman hoidosta vastaavalta taholta voi kysyä voisitteko tehdä jotain kohteen hyväksi.

3. Herbaario, eli kasvio

Herbaarion voi koota monella tapaa; yksilöinä, pienryhmissä tai koko luokkana yhdessä, perinteisesti kasveja keräten tai digitaalisesti valokuvaamalla. Kasvien keräilyä tai kuvaamista voi tehdä oppitunnilla ja/tai antaa oppilaille kotitehtäväksi. Verkosta hakemalla löytyy kasvioiden tekoon erilaisia ohjeita, joita voi soveltaa, tässä pari linkkivinkkiä:

4. Perinnemaisema vatsan kautta

Pohtikaa ja keskustelkaa miten perinnemaisemat liittyvät ruokaan (viljelykasvit, karja, luonnonantimet). Mahdollisuuksien mukaan kerätkää ja maistelkaa luonnonyrttejä. Aiheeseen liittyviä kuvia piipunjuurella.finna.fi: Tuohilasku, Viljan puintia riihessä, Karja laitumella, Nainen leipiä leipomassa, Mies kyntää peltoa

5. Kansanparannus

Etsikää kirjastosta tai verkosta tietoa, miten perinnemaisemissa esiintyviä kasveja tai muita asioita (esim. lehmänsarvet ja kuppaus) on käytetty tai käytetään edelleen lääkinnällisiin tarkoituksiin. Millaisia uskomuksia, loitsuja tai rituaaleja vanhoihin parannuskeinoihin on liittynyt.

6. Pienoisperinnemaisema

Rakennetaan perinnemaisemapienoismalleja tai yksi koko luokan yhteinen. Mallia ja ideoita pienoismalliin voi ottaa saranat.fi-verkkonäyttelystä tai muista perinnemaisemakuvista ja -teksteistä, mutta pienoismallin ei välttämättä tarvitse esittää mitään todellista paikkaa. Pienoismallin alustaksi sopii esim. pahvinpala (jos luokassa on tilaa, suuren pienoismallin voi rakentaa esim. pahvisen tapetointipöydän päälle). Hyödyntäkää tekemisessä askartelutarvikkeiden lisäksi kierrätys- ja luonnonmateriaaleja. Laiduntaako perinnemaisemassanne vaikkapa käpykyyttöjä kivi- tai risuaitauksessa?

7. Esitys

Tutustutaan ensin yhdessä Perinnemaisemat-verkkonäyttelyyn ja valitaan kiinnostavia kuvien yksityiskohtia (numerot kuvissa). Jaetaan yksityiskohdat oppilaille esityksen aiheiksi (voi myös niputtaa useampia, esim. perhoset). Oppilaat voivat tehdä esityksiä yksin, pareittain tai pienryhmissä. Oppilaat etsivät lisää tietoa omista aiheistaan ja esittelevät aiheen koko luokalle. Esitystapoja voi olla erilaisia, esimerkiksi esitelmä, lyhyt näytelmä, video tai vaikkapa laulu. Apukysymyksiä esitysten valmisteluun:

  • Mikä on tyypillistä aiheen kohteelle, mistä sen tunnistaa?
  • Miksi kohde on tärkeä perinnemaiseman kannalta?
  • Jos kyseessä on ihmisen rakentama asia, miten se on tehty?
  • Mihin entisajan ihmiset ovat käyttäneet sitä? Miksi se on ollut ihmisille tärkeä?
  • Liittyykö aiheeseen vanhoja uskomuksia, loitsuja tai muita rituaaleja?

8. Perinnemaisemat taiteessa

Perinnemaisemat ovat näkyvästi esillä suomalaisessa taiteessa. Esimerkiksi Suomen kulta-kauden taiteilijat kuvasivat paljon aikansa maaseutua. Tutustukaa kultakauden kuvataiteilijoiden maalauksiin. Keskustelkaa mitä perinnemaiseman elementtejä kuvissa näkyy ja mitä muuta kuvat kertovat ajasta. Ovatko maalaukset tai taiteilijat entuudestaan tuttuja? Oppilaat voivat maalata valitsemastaan kuvasta oman version. Tehtävään voi käyttää alla olevia teoksia tai etsiä lisää Kansallisgallerian verkkokokoelmista.

Lisäksi voitte tutustua kultakauden muiden taiteilijoiden, kuten Jean Sibeliuksen, Eino Leinon ja Juhani Ahon teoksiin. Voiko maiseman lukea tai kuulla?

Takaisin alakoulun tehtäviin